Niinpä, ahneuskin voi olla ongelma. Enpä olisi uskonut tätäkään päivää tulevan. Nirson mäyriön jälkeen luulisi olevan onnensa kukkuloilla, kun koira syö mitä vaan ja lähes maanisella vauhdilla – mutta toisaalta, rajansa kaikella hei. Noh, tuo lienee piirre, jota voi hyvinkin hioa haluamaansa muotoon, mutta kun tämän maanisuuden asteen tajusin, niin hetkeksi tuli päänsärkyä. Tuo kuva tuossa blogin reunassa kertonee asiasta kaiken; tämä pieni spaanieli elää syödäkseen ja syö elääkseen, ruoka on tämän otuksen elämän eliksiiri, huume, intohimo..mikälie.
Kyllähän tämä on toki mahtava resurssi palkkauksen kannalta,
sillä palkkana menee kaikki nappuloista lähtien ja koira todellakin arvostaa
palkkaa sanan varsinaisessa merkityksessä. Mutta toisaalta, jos asiaan ei nyt
puutu, niin edessä voipi olla kasa ärsyttäviä tilanteita. Killehän sai huutokohtauksen
syödessään ekaa kertaa possunkärsää, kilju, kun paistoin jauhelihaa, hinkui
lähes hapettomana, kun laitoin kalkkunarullaa…että tätä tasoa joo.
Meillähän suurin ongelma arkielämässä lienee tuo edellä
mainittu mäyräkoira, joka joko syö tarjotun ruokansa, tai sitten se jättää sen
kuppiin. Ja kun ei huvita syödä, niin pötkölle on tuon taivaallisen sama kuka
sen sitten syö. Noh, pienelle spaanielillehan järjestely sopii loistavasti!
Kupille rynnätään salamana ja ryystetään, imuroidaan ja hyperventiloidaan ne
nappulat napaan murto-osasekunnissa - ehkä MM-tason suoritusteholla! Meillä on kaikki koirat oppineet tuon pyhän kupin lattiallaolon aikas nopeasti(edellinen mäyris oli samanlainen) ihan vaan
sillä, että on sanottu, ettei siihen vaan kosketa – jopa greyhoundit sen
oppivat. Tämä ihan siitä syystä, ettei meillä yksinkertaisesti ole mahdollista
vahtia joka hetki syökö Felix vai ei, ja missä muut on kun se lopettaa
ruokailun, jäikö kuppiin ruokaa vai ei. Joten tämä on vaan pienelle
kulinaristillekin opettettava.
Tuo video tuolla ekassa postauksessa on myös harjoite tähän
asiaan: että voidaan sekä syödä että leikkiä, ilman sen suurempaa ongelmaa.
Olemme tehneet vaikeampaa treeniä muutamia kertoja, joissa namit on kupissa ja
silti leikitään – huisin vaikeaa tuolle porsaalle!
Lisäksi aloitimme
luopumisharjoitukset - taito, josta on
hyötyä jatkossa muutenkin. Luopumisen peruskuvion tuo hiffasi hyvin ja sitä nyt
vahvistetaan. Päätin myös, että kaikille kupeille, joissa on ruokaa ja ovat
maassa, ei mennä ilman lupaa – oli se sitten oma tai toisen. Tästä lienee
hyötyä myös tuolla agilitymaailmassa, kun kaikenmaailman kuppeja on aikas
lailla tarjolla hallikisoissa ja treeneissä – näen silmissäni sen pienen
luppakorvan, joka palo silmissä kiitää kupilta toiselle. Täysin mahdollinen
kauhukuva oikeasti! Tuon ahneus ylittää monta muuta tarvetta..
Ruuan voiman, joka on kupissa, näette hyvin tästä alla
olevasta videosta: Killen on todella vaikea syödä namia istumisesta (hitaus millä ottaa namin), kun kuppi
on jo lattialla – vaikka nameina tarjotaan ihan samaa tavaraa mitä on kupissa! tämä
vaatinee paaaljon treeniä; palkka otetaan tilanteessa kuin tilanteessa!
Tässä treenaamme ”pyhän kupin” luovuttamista eli maassa on
Felixin kuppi, jossa on ruokaa. Sujuu jo ihan kivasti, mutta kun kuppi on eri huoneessa, niin johan taas oltaisiin sille menossa. Noh, tiedämme, mihin
keskitytään hetken aikaa - kaikki treenit kun pitää siirtää myös eri ympäristöihin.
