Ampuisin tuon koiran

Tämän lausahduksen kuulin ollessani elämäni ensimmäisissä spanieleiden metsästyskokeissa vajaa kaksi vuotta sitten. Tuon toteamuksen osoitti arvovaltainen brittituomari, jonka osaamista pidetään monesti kotimaisissa spanielipiireissäkin erityisen korkealla. Minun silmissäni tuohon kommenttiin kiteytyi ehkä jotain sellaista, mistä tällä hetkelläkin kohistaan suomalaisissa koirapiireissä. 

Kuva: Hanna Hyvärinen

Kohun aiheutti erään spanieliharrastajan tallentama video, jossa koulutetaan nuorta spanielia karskein ja eläimelle ahdistusta tuottavin ottein. Koulutus oli avoin spanieliharrastajille järjestetty koulutus erään yhdistyksen toimesta, jossa kouluttajina toimivat lajin tuomarit. Video on levinnyt laajalti ja aiheuttanut suurta kritiikkiä aina Kennelliittoa myöten. Päätyipä tapaus myös Iltalehden otsikoihinkin. Eikä suotta. Ollaan pisteessä, jolloin tälläisten asioiden onkin tultava julkisuuteen - myös eläinsuojelullisena esimerkkinä siitä, mitkä tavat ovat koirankoulutuksessa hyväksyttyjä ja mitkä eivät. Osoitan tukeni tälle henkilölle, joka asian uskalsi julkisuuteen tuoda. Tätä ennen moni on vain vaiennut ja sivusta seurannut tätä hyvin vanhanaikaista tyyliä, jolla valitettavan moni taho metsästysspanieleitaan kouluttaa.

Hankkiessani oman metsästyslinjaisen cockerini vajaa neljä vuotta sitten oivalsin hyvin nopeasti, että minulle sopivaa treeniseuraa ei näistä piireistä kovin helposti löydä. Valitettava totuus on, että lajissa on vallalla nämä karskimmat tavat kouluttaa koiraa. Itse en ollut siihen valmis; repimään, nyppimään korvasta, karjumaan ja jopa nostamaan koiraa remmistä ilmaan. Ja nämäkin esimerkit ovat sieltä kevyimmästä päästä.

Jo tuolloin neljä vuotta sitten olin jollain lailla huvittunut siitä, että metsästyscockerin saadakseen oli monen kasvattajan ehto, että tulisi omistaa metsästyskortti. Edelleen ihmettelen tätä, sillä tuo kortti ei takaa koirankouluttamisen  - saatika metsästysspanielin kouluttamisen -  taitoa millään lailla. Spanielimetsästys eroaa moneen muuhun metsästyslajiin verrattuna eniten siinä, että koiraa tulee osata ihan oikeasti kouluttaa. Käytösmalli - hallittu riistan hakukuvio, tehokas ylösajo, pysähtyminen riistan liikkuessa ja luvalla nouto - on monenlailla koiran luontaista riistakäyttäytymistä vastaan. Jokainen pieni spanieli haluaa löytää sen linnun, jo ihan geeniperimänsäkin vahvistamana, mutta pysähtyminen riistan liikkeeseen ei enää olekaan niinkään geeniperimän tuomaa, vaan ensisijaisesti koulutusta vaativa käytösmalli. Eikä todellakaan sieltä helpoimmasta päästä. Näin ollen väitän, että moni spanieli päätyy käsiin, joissa koiraa koulutetaan kurilla ja rangaistuksilla, koska muuta ei osata. Ja koska se on myyty perheeseen, jossa metsästyskortti on ollut iät ja ajat, mutta taitoa koirankoulutukseen ei senkään vertaa. Metsästyskoulutus on yksi koirankouluttamisen muoto - se ei oikeasti eroa perusteiltaan mistään muusta koiran kouluttamisen muodosta. Vaikka henkeen ja vereen metsästävät yrittävät jotain muuta väittääkin. 

Kuva: Heli Metsla

Se mikä tässä kuviossa on kaikista raastavinta, on se, että suurin osa spanieleista kestää nämä kovat otteet ja epäreilun kouluttamisen ja ne silti toimivat metsällä. Ja tämä vain siitä syystä, että niiden perusluonne on 100% ihmiseen luottava. Lähes jokainen spanieli luottaa omaan ihmiseensä kuin kallioon, vaikka sen oma ihminen sitä löisi tai repisi korvista - ilman, että sen pieneen mieleen tulee hetkeksikään kääntää tuo uhka agressioksi ihmistä kohtaan. Siksi nämä kovat otteet tuntuvatkin näitä koiria kohtaan erityisen raukkamaisilta. Toinen mikä vie mestästyspanielia läpi näiden otteiden on niiden ääretön riistavietti, linnut ovat niiden maanpäällinen taivas. Sinne päästessään ne kestävät lähes mitä vaan. Valitettavasti. Olisivatkin keskimäärin vähän heikommalla vietillä varustettuja, niin meillä olisi huomattavasti enemmän koiria, jotka eivät tuota kohtelua kestäisi. Ehkä silloin koulutustavatkin muuttuisivat nopeammin.

Kuva: Heli Metsla

Oma koirani ei ole ollut monellakaan lailla helpoin spanieli kouluttaa, vaikka se muuten on perusluonteeltaan maailman iloisin ja helpoin koira. Sen luontaiset mallit työskennellä ovat vaatineet minulta todellista paneutumista, jotta koirasta sai sellaisen mikä sen tänä päivänä on. Sen luontainen työskentelyetäisyys ohjaajaan oli 100m toiseen ja 100m toiseen suuntaan, kun toivottu etäisyys on haulikon kantama eli maksimissaan 30m suuntaansa.  Koira ei noutanut millään lailla luontaisesti, tai kyllä se nouti, tuhannen lujaa, mutta ensisijaisesti sillä oli vahva halu piilottaa ihan kaikki minkä se suuhunsa pakkasi. Noutoa piti siis rakentaa aivan toisista lähtökohdista, kuin koiralla, jolla ihmiselle noutaminen on jollain lailla luontaisesti miellyttävää. Kaiken tämän päälle tuon tyypin pää vuotaa kuin seula odotustilanteissa, eli se ääntää todella herkästi. Ja ihan seitsemän viikon iästä saakka. Rauhoittumiset ja odottamiset ovat kaikki rakennettu sille kouluttamalla. Ja silti ääntä en ole saanut kokonaan pois - sen sijaan hyväksynyt tämän puutteen. Näistä lähtökohdista katsoen edellisenä syksynä toisessa kokeessamme hyvin pistein saatu ykköstulos spanieleiden metsästyskokeessa oli meiltä huippusuoritus. Harmi, että koira sairastui toisen kautensa alussa, viime syksynä, joten koemaailmaan emme tuon koiran kanssa enää palaa.

Se mikä tilanteen tekee surulliseksi on se, mikä historia rodun kotimaassa on tälläisiä koiria kohtaan; ne ammutaan. Koirina, joita ei voi kouluttaa tai niiden kouluttaminen olisi aivan liian työlästä. Siellä koulutukseen valikoituu vain yksilöitä, jotka toimivat koulutysysteemiin - ei niin päin, että systeemi mukautuu koiran mukaan. Tämä johtaa vääjämättä siihen, ettei lajissa ole juurikaan ongelmaratkaisuun pureutuvaa koulutuskokemusta - jota tarvittaisiin nimenomaan täällä. Maassa, jossa koirat ovat vain harrastus ja monella se yksi koira on se ainut, jonka kanssa käydään metsällä ja kokeissa. Oli se sitten millainen koira tahansa.

Olin siis melko yksin tuon hullun spanielini kanssa. Onneksi kasvattaja antoi kaiken tuen ja avun ja lopulta hiljalleen sain kerättyä ympärilleni porukan, joka halusi kouluttaa koiria toisin, kuin miten tässä maassa oli totuttu ja jonka avulla sain ideoita siihen, miten tuo tyyppi saataisiin toimimaan. Kiitos te - tiedätte kyllä ketkä. Tämä koirani ei koskaan olisi toiminut, jos siihen olisi fyysisesti kajottu tai sitä olisi koulutettu pelolla tai uhkailemalla. 

Positiivinen koulutus mielletään usein virheellisesti kaiken sallivaksi namien syöttämiseksi. Sitä ei suinkaan ole. Namien syöttäminen on yksi tapa palkita koiraa ja pennun peruskoulutuksessa ehdottomasti toimivin väline. Metsästyspiireissä kuulee usein sanottavan, että koiran kuuluu luontaisesti jumaloida ohjaajaansa. Saanen nauraa hihaani. Koira ei luontaisesti jumaloi kuin korkeintaan itseään. Kaikki muu on ihmisen rakentamaa. Toki roduissa on eroja siinä, kuinka aktiivisesti koira haluaa toimia yhteistyössä ihmisen kanssa, mutta jumalointi kuulostaa jo hitusen liikaa itsensä huijaamiselta. Erityisen kornia on, että ne jotka tälläistä ajatusmallia kannattavat ovat usein myös niitä, jotka kouluttavat koiriaan kaikista rumimmalla tavalla - kovin haastava tilanne koiralle tuo jumalointi sen jälkeen.

Kuva Heli Metsla

Se on totta, että metsästys itsessään on koiralle palkitsevaa ja sitä voidaan hyödyntää monessa kohtaa koulutusta myös palkkana. Mutta uskallan väittää, että pohjat käytökselle pitää rakentaa jossain muussa ympäristössä - ja tämä korostuu mitä kuumempi koira luonteeltaan on kyseessä. Hyvä esimerkki on se,että yleisesti väitetään, ettei nameja voi metsästystilanteessa tai koulutuksessa käyttää, kun ei se koira edes huoli niitä tai pidä niitä minään palkkana. Tämäkin osoittaa ihmisten tietämättömyyttä koirien kouluttamista kohtaan. Itse hlökohtaisesti koulutan koirani aina niin, että myös korkeassa viettitilassa se kykenee syömään, se on yksi pieni palikka niin vireenhallintaan kuin koiran yleiseen hallintaankin.

Haluan tällä kirjoituksella tuoda esille sen muutoksen, mikä on tässä maassa ehkä nyt alkamassa. Ja kertoa sen, että toisellakin tavalla kouluttavia ihmisiä on olemassa. Metsästyspanielin ( tai muiden kouluttamista vaativien lajien) koulutuksen ei enää nykypäivänä pidä olla tuon kohutun videon kaltaista. Ihmettelen aidosti, miten ihminen kykenee moiseen raakamaisuuteen - kenelläkään ei voi olla ainakaan hyvä olo näin toimiessaan tai sitten sellainen ihminen on terapian tarpeessa. Meitä koiraa kunnioittavia kouluttajia alkaa olemaan hiljalleen koko ajan enemmän - tämä myös tiedoksi niille, jotka haluvat jotain muuta näiden koulutustapojen sijaan ja toki myös niille, jotka haluavat muuttaa vanhentuneita käsityksiään. 

Touhuaminen näiden onnellisuuskuplassa elävien spanieleiden kanssa on antoisaa ja itse toivon, että me kaikki ihmiset kykenemme vastaamaan tuohon onnellisuuteen omalta osaltamme ja olemaan koiriemme arvoisia.

Houston we have a problem!

Kysymykseen voiko koira olla liian ahne vastaus on vahva kyllä!Tuo pieni luppakorva on aivan järkyttävä, lähes maanisuuteen saakka oleva ahne pieni porsas :)

Niinpä, ahneuskin voi olla ongelma. Enpä olisi uskonut tätäkään päivää tulevan. Nirson mäyriön jälkeen luulisi olevan onnensa kukkuloilla, kun koira syö mitä vaan ja lähes maanisella vauhdilla – mutta toisaalta, rajansa kaikella hei. Noh, tuo lienee piirre, jota voi hyvinkin hioa haluamaansa muotoon, mutta kun tämän maanisuuden asteen tajusin, niin hetkeksi tuli päänsärkyä. Tuo kuva tuossa blogin reunassa kertonee asiasta kaiken; tämä pieni spaanieli elää syödäkseen ja syö elääkseen, ruoka on tämän otuksen elämän eliksiiri, huume, intohimo..mikälie.

Kyllähän tämä on toki mahtava resurssi palkkauksen kannalta, sillä palkkana menee kaikki nappuloista lähtien ja koira todellakin arvostaa palkkaa sanan varsinaisessa merkityksessä. Mutta toisaalta, jos asiaan ei nyt puutu, niin edessä voipi olla kasa ärsyttäviä tilanteita. Killehän sai huutokohtauksen syödessään ekaa kertaa possunkärsää, kilju, kun paistoin jauhelihaa, hinkui lähes hapettomana, kun laitoin kalkkunarullaa…että tätä tasoa joo.

Meillähän suurin ongelma arkielämässä lienee tuo edellä mainittu mäyräkoira, joka joko syö tarjotun ruokansa, tai sitten se jättää sen kuppiin. Ja kun ei huvita syödä, niin pötkölle on tuon taivaallisen sama kuka sen sitten syö. Noh, pienelle spaanielillehan järjestely sopii loistavasti! Kupille rynnätään salamana ja ryystetään, imuroidaan ja hyperventiloidaan ne nappulat napaan murto-osasekunnissa - ehkä MM-tason suoritusteholla! Meillä on kaikki koirat oppineet tuon pyhän kupin lattiallaolon aikas nopeasti(edellinen mäyris oli samanlainen) ihan vaan sillä, että on sanottu, ettei siihen vaan kosketa – jopa greyhoundit sen oppivat. Tämä ihan siitä syystä, ettei meillä yksinkertaisesti ole mahdollista vahtia joka hetki syökö Felix vai ei, ja missä muut on kun se lopettaa ruokailun, jäikö kuppiin ruokaa vai ei. Joten tämä on vaan pienelle kulinaristillekin opettettava.

Tuo video tuolla ekassa postauksessa on myös harjoite tähän asiaan: että voidaan sekä syödä että leikkiä, ilman sen suurempaa ongelmaa. Olemme tehneet vaikeampaa treeniä muutamia kertoja, joissa namit on kupissa ja silti leikitään – huisin vaikeaa tuolle porsaalle! 

Lisäksi aloitimme luopumisharjoitukset  - taito, josta on hyötyä jatkossa muutenkin. Luopumisen peruskuvion tuo hiffasi hyvin ja sitä nyt vahvistetaan. Päätin myös, että kaikille kupeille, joissa on ruokaa ja ovat maassa, ei mennä ilman lupaa – oli se sitten oma tai toisen. Tästä lienee hyötyä myös tuolla agilitymaailmassa, kun kaikenmaailman kuppeja on aikas lailla tarjolla hallikisoissa ja treeneissä – näen silmissäni sen pienen luppakorvan, joka palo silmissä kiitää kupilta toiselle. Täysin mahdollinen kauhukuva oikeasti! Tuon ahneus ylittää monta muuta tarvetta..

Ruuan voiman, joka on kupissa, näette hyvin tästä alla olevasta videosta: Killen on todella vaikea syödä namia istumisesta (hitaus millä ottaa namin), kun kuppi on jo lattialla – vaikka nameina tarjotaan ihan samaa tavaraa mitä on kupissa! tämä vaatinee paaaljon treeniä; palkka otetaan tilanteessa kuin tilanteessa!

Tässä treenaamme ”pyhän kupin” luovuttamista eli maassa on Felixin kuppi, jossa on ruokaa. Sujuu jo ihan kivasti, mutta kun kuppi on eri huoneessa, niin johan taas oltaisiin sille menossa. Noh, tiedämme, mihin keskitytään hetken aikaa - kaikki treenit kun pitää siirtää myös eri ympäristöihin.

Mattotreeniä, treeni 4.

Matto tulee olemaan Killelle paikka, johon opetan sen menemään, kun haluan tauottaa treeniä, laittaa sen odottamaan rauhassa seuraavaa aktiviteettia ja tietenkin oppimaan sen, että joskus vaan odotellaan..ja odotellaan - mieluiten rauhassa ja silloinkin vaikka ympärillä olisi mitä kaikkea ihanaa ja houkuttelevaa :) Pienelle spanielille varmasti maailman tylsin asia, jos on tuollaisella vimmamoottorilla varustettu kuin tuo tyyppi on. Mutta hyvällä treenillä saamme  mattoasian varmasti mieluiseksi ja tätä en epäile hetkeäkään, sillä tässä videolla teemme tätä treeniä NELJÄTTÄ kertaa - enkä siis liioittele - ja homma luistaa jo näin hyvin. Palkkaan Killeä ensin siitä, että hakeutuu matolle, sen jälkeen muutan asennon makuulle ja aloittamme pidentämään aikaa mitä matolla viihdytään. Kriteeriä nostetaan sitten myös niin, ettei siellä matolla saa heiluttaa edes häntää ja plussaa on jos painaa päänkin maahan eli on vallan rentona makuulla. Olin tästä jotenkin liikuttunut, millä intensiteetillä tuo koiruus tätä alkoi tarjoamaan. En ole käyttänyt naksua, vaan palkannut vaan heti matolle. Vihjesanan "matolle" yhdistän lähipäivinä :)  Kille muuten sitten yleisti tuon käytöksen myös ihan omatoimisesti myös häkkiin, joka oli kentän reunalla avoimena ja kirmaili sinne istumaan tuo sama ilme naamalla mitä tuossa matolla. Hää on einstein! Ulkona ja häiriönkin alla tämä treeni sujuu myös - ihme kyllä!

Kille Skökkersson pisteessä 1.

Niin se vaan tänne tulla tupsahti tuollainen pieni spaanieli, johon olemme olleet vaan niin kauhian tyytyväisiä. Kun kunnon kelpietä ei kerran löytynyt (kun kriteeri oli sekalinjainen ja narttu noin 50cm kokoinen), niin päätinpä vaihtaa kokoluokkaa ja rotua kertaheitolla. Onneksi löytyi nää mettäcockerit ja vielä Hanna, joka mulle tuollaisen möi, vaikka tässä talossa ei metästyskorttia vielä olekaan. Kolme viikkoa ollaan ny toisiimme tutustuttu ja heti ekasta hetkestä tuo pieni tyyppi on tuntunut ihan omalta ja istunut laumaankin vallan mainiosti. Hää on niin hurjan motivoitunut tekemään juttuja ihmisen kanssa ja on suorastaan liikuttavan innostunut. Siinäkin mielessä tämä rojekti on mielenkiintoinen, että uuden rodun lisäksi päätin perehtyä uuteen lajiin eli metsästykseen. Killen suunnitelmissa on siis olla sekä agility- että mettäkoira  - molemmissa se varmaan omasta mielestään tulee onnistumaan erinomaisesti, mutta jälkimmäisestä en anna mitään takuita omalta kohdaltani. Käytännön työhön mä siitä varmaan saan Lasselle ihan riittävän toimivan, mutta kokeet voikin olla sitten eri asia. Nähtäväksi jää mihin saakka päästään!

Treenithän on siis aloitettu jo nyt ja olemme mukana ruotsalaisen Thomas Stokken onlinekurssilla "Field Trial Foundation". Kurssin sisältö on mielenkiintoinen ja monesta treenistä tulemme hyötymään myös agilityssä huisin paljon. Täällä siis kertoilen hieman mitä milloinkin on tehty ja miksi - osittain voi olla myös täysin holtitonta ajatuksen virtaa eli en ota vastuuta, jos lukijat ei kaikissa perässä pysy. Saapi soitella tai laittaa viestiä, jos joku asia ei aina aukene :)

Kurssin sisältö on:

• Play = leikkiminen
• Self control = itsehillintä
• Steadiness = paikalla pysyminen ( istuen, seuraten, vapautuskäsky)
• Heeling = seuraaminen
• Relaxation = rentoutuminen
• Recall = luoksetulo
• Stop signal = pysäytys " käsky"
• Retrieving foundations (picking up, holding, delivery to hand) = nouto
• Go outs and directions = irtoaminen ja suunnat

Sinänsä hauska, että tuon listan asioista opettaisin myös agilitykoiralle leikkimisen, itsehillinnän, paikalla pysymisen, rentoutumisen ja irtoamisen. Luoksetulo lienee automaatio kaikille koirille.

Tässä videolla treenaamme leikkimistä lelulla sekä ilman lelua, rauhoittumista ohjaajan jalkojen väliin (tulee olemaan yksi tavoista pitää koira rauhallisena oli se sitten mettällä tai agilitykentällä) ja vapautusta namille. Lisäksi tässä harjoitellaan sitä, että voimme tulevaisuudessa käyttää sekä nameja tai lelua palkkana täysin sen mukaan kumman valitsen. Tämä olisi muuten monelle agilitykoirille yksi tärkeimmistä treeneistä!eli opetetaan pentu käyttämään molempia: leikkimään vaikka namitkin on kuvioissa, sekä syömään vaikka lelut on kuvioissa. Monella koira kun tuntuu valitsevan sen millä haluaa milloinkin palkkautua, jos edes päättää palkkautua ;) Kielii pohjakoulutuksen puutteista pentuaikana. Lisäksi mettäkoiralle tuon harjoituksen tarkoitus on tämä, mitä Thomas tarkensi meille kurssilaisille:

"To play when there is food around is one of the first things I teach my pups. That’s the foundation for teaching them to retrieve cold game or a dummy even when there are a lot of scent and live birds running ahead and the hunting drive kicks in. "

Killen "ongelmahan" on tällä hetkellä se että se on ihan sairaan ahne!!ekaa kertaa kun laitoin ruokaa sen saavuttua, niin se kiljui täyttä kurkkua hellan vieressa..joo siis kiljui ja niin kovaa mitä pystyi. Kiljui kun sai ekaa kertaa possunkärsän syötäväksi ja kiljui kun ekan kerran harjoiteltiin rauhoittumista tuohon jalkojen väliin,niin että edessä oli tuo ruokakuppi ja pari vaivaista nappulaa. Hmm. Tulee olemaan ehdottomasti tuon koiran vahvuus, mutta vaatinee pientä hiomista :) Videolla tämä on meidän toinen treenisessio  ja alkaa jo sujumaan kivasti. Leikkimisessä Killeri on ollut alusta saakka oikein tehokas ja sitä tullaan vahvistamaan monipuolisesti eri leluilla ja monissa paikoissa - tykkään!