torstai 16. helmikuuta 2017

Ampuisin tuon koiran

Tämän lausahduksen kuulin ollessani elämäni ensimmäisissä spanieleiden metsästyskokeissa vajaa kaksi vuotta sitten. Tuon toteamuksen osoitti arvovaltainen brittituomari, jonka osaamista pidetään monesti kotimaisissa spanielipiireissäkin erityisen korkealla. Minun silmissäni tuohon kommenttiin kiteytyi ehkä jotain sellaista, mistä tällä hetkelläkin kohistaan suomalaisissa koirapiireissä. 

Kuva: Hanna Hyvärinen
Kohun aiheutti erään spanieliharrastajan tallentama video, jossa koulutetaan nuorta spanielia karskein ja eläimelle ahdistusta tuottavin ottein. Koulutus oli avoin spanieliharrastajille järjestetty koulutus erään yhdistyksen toimesta, jossa kouluttajina toimivat lajin tuomarit. Video on levinnyt laajalti ja aiheuttanut suurta kritiikkiä aina Kennelliittoa myöten. Päätyipä tapaus myös Iltalehden otsikoihinkin. Eikä suotta. Ollaan pisteessä, jolloin tälläisten asioiden onkin tultava julkisuuteen - myös eläinsuojelullisena esimerkkinä siitä, mitkä tavat ovat koirankoulutuksessa hyväksyttyjä ja mitkä eivät. Osoitan tukeni tälle henkilölle, joka asian uskalsi julkisuuteen tuoda. Tätä ennen moni on vain vaiennut ja sivusta seurannut tätä hyvin vanhanaikaista tyyliä, jolla valitettavan moni taho metsästysspanieleitaan kouluttaa.

Hankkiessani oman metsästyslinjaisen cockerini vajaa neljä vuotta sitten oivalsin hyvin nopeasti, että minulle sopivaa treeniseuraa ei näistä piireistä kovin helposti löydä. Valitettava totuus on, että lajissa on vallalla nämä karskimmat tavat kouluttaa koiraa. Itse en ollut siihen valmis; repimään, nyppimään korvasta, karjumaan ja jopa nostamaan koiraa remmistä ilmaan. Ja nämäkin esimerkit ovat sieltä kevyimmästä päästä.

Jo tuolloin neljä vuotta sitten olin jollain lailla huvittunut siitä, että metsästyscockerin saadakseen oli monen kasvattajan ehto, että tulisi omistaa metsästyskortti. Edelleen ihmettelen tätä, sillä tuo kortti ei takaa koirankouluttamisen  - saatika metsästysspanielin kouluttamisen -  taitoa millään lailla. Spanielimetsästys eroaa moneen muuhun metsästyslajiin verrattuna eniten siinä, että koiraa tulee osata ihan oikeasti kouluttaa. Käytösmalli - hallittu riistan hakukuvio, tehokas ylösajo, pysähtyminen riistan liikkuessa ja luvalla nouto - on monenlailla koiran luontaista riistakäyttäytymistä vastaan. Jokainen pieni spanieli haluaa löytää sen linnun, jo ihan geeniperimänsäkin vahvistamana, mutta pysähtyminen riistan liikkeeseen ei enää olekaan niinkään geeniperimän tuomaa, vaan ensisijaisesti koulutusta vaativa käytösmalli. Eikä todellakaan sieltä helpoimmasta päästä. Näin ollen väitän, että moni spanieli päätyy käsiin, joissa koiraa koulutetaan kurilla ja rangaistuksilla, koska muuta ei osata. Ja koska se on myyty perheeseen, jossa metsästyskortti on ollut iät ja ajat, mutta taitoa koirankoulutukseen ei senkään vertaa. Metsästyskoulutus on yksi koirankouluttamisen muoto - se ei oikeasti eroa perusteiltaan mistään muusta koiran kouluttamisen muodosta. Vaikka henkeen ja vereen metsästävät yrittävät jotain muuta väittääkin. 

Kuva: Heli Metsla
Se mikä tässä kuviossa on kaikista raastavinta, on se, että suurin osa spanieleista kestää nämä kovat otteet ja epäreilun kouluttamisen ja ne silti toimivat metsällä. Ja tämä vain siitä syystä, että niiden perusluonne on 100% ihmiseen luottava. Lähes jokainen spanieli luottaa omaan ihmiseensä kuin kallioon, vaikka sen oma ihminen sitä löisi tai repisi korvista - ilman, että sen pieneen mieleen tulee hetkeksikään kääntää tuo uhka agressioksi ihmistä kohtaan. Siksi nämä kovat otteet tuntuvatkin näitä koiria kohtaan erityisen raukkamaisilta. Toinen mikä vie mestästyspanielia läpi näiden otteiden on niiden ääretön riistavietti, linnut ovat niiden maanpäällinen taivas. Sinne päästessään ne kestävät lähes mitä vaan. Valitettavasti. Olisivatkin keskimäärin vähän heikommalla vietillä varustettuja, niin meillä olisi huomattavasti enemmän koiria, jotka eivät tuota kohtelua kestäisi. Ehkä silloin koulutustavatkin muuttuisivat nopeammin.

Kuva: Heli Metsla
Oma koirani ei ole ollut monellakaan lailla helpoin spanieli kouluttaa, vaikka se muuten on perusluonteeltaan maailman iloisin ja helpoin koira. Sen luontaiset mallit työskennellä ovat vaatineet minulta todellista paneutumista, jotta koirasta sai sellaisen mikä sen tänä päivänä on. Sen luontainen työskentelyetäisyys ohjaajaan oli 100m toiseen ja 100m toiseen suuntaan, kun toivottu etäisyys on haulikon kantama eli maksimissaan 30m suuntaansa.  Koira ei noutanut millään lailla luontaisesti, tai kyllä se nouti, tuhannen lujaa, mutta ensisijaisesti sillä oli vahva halu piilottaa ihan kaikki minkä se suuhunsa pakkasi. Noutoa piti siis rakentaa aivan toisista lähtökohdista, kuin koiralla, jolla ihmiselle noutaminen on jollain lailla luontaisesti miellyttävää. Kaiken tämän päälle tuon tyypin pää vuotaa kuin seula odotustilanteissa, eli se ääntää todella herkästi. Ja ihan seitsemän viikon iästä saakka. Rauhoittumiset ja odottamiset ovat kaikki rakennettu sille kouluttamalla. Ja silti ääntä en ole saanut kokonaan pois - sen sijaan hyväksynyt tämän puutteen. Näistä lähtökohdista katsoen edellisenä syksynä toisessa kokeessamme hyvin pistein saatu ykköstulos spanieleiden metsästyskokeessa oli meiltä huippusuoritus. Harmi, että koira sairastui toisen kautensa alussa, viime syksynä, joten koemaailmaan emme tuon koiran kanssa enää palaa.

Se mikä tilanteen tekee surulliseksi on se, mikä historia rodun kotimaassa on tälläisiä koiria kohtaan; ne ammutaan. Koirina, joita ei voi kouluttaa tai niiden kouluttaminen olisi aivan liian työlästä. Siellä koulutukseen valikoituu vain yksilöitä, jotka toimivat koulutysysteemiin - ei niin päin, että systeemi mukautuu koiran mukaan. Tämä johtaa vääjämättä siihen, ettei lajissa ole juurikaan ongelmaratkaisuun pureutuvaa koulutuskokemusta - jota tarvittaisiin nimenomaan täällä. Maassa, jossa koirat ovat vain harrastus ja monella se yksi koira on se ainut, jonka kanssa käydään metsällä ja kokeissa. Oli se sitten millainen koira tahansa.

Olin siis melko yksin tuon hullun spanielini kanssa. Onneksi kasvattaja antoi kaiken tuen ja avun ja lopulta hiljalleen sain kerättyä ympärilleni porukan, joka halusi kouluttaa koiria toisin, kuin miten tässä maassa oli totuttu ja jonka avulla sain ideoita siihen, miten tuo tyyppi saataisiin toimimaan. Kiitos te - tiedätte kyllä ketkä. Tämä koirani ei koskaan olisi toiminut, jos siihen olisi fyysisesti kajottu tai sitä olisi koulutettu pelolla tai uhkailemalla. 

Positiivinen koulutus mielletään usein virheellisesti kaiken sallivaksi namien syöttämiseksi. Sitä ei suinkaan ole. Namien syöttäminen on yksi tapa palkita koiraa ja pennun peruskoulutuksessa ehdottomasti toimivin väline. Metsästyspiireissä kuulee usein sanottavan, että koiran kuuluu luontaisesti jumaloida ohjaajaansa. Saanen nauraa hihaani. Koira ei luontaisesti jumaloi kuin korkeintaan itseään. Kaikki muu on ihmisen rakentamaa. Toki roduissa on eroja siinä, kuinka aktiivisesti koira haluaa toimia yhteistyössä ihmisen kanssa, mutta jumalointi kuulostaa jo hitusen liikaa itsensä huijaamiselta. Erityisen kornia on, että ne jotka tälläistä ajatusmallia kannattavat ovat usein myös niitä, jotka kouluttavat koiriaan kaikista rumimmalla tavalla - kovin haastava tilanne koiralle tuo jumalointi sen jälkeen.

Kuva Heli Metsla

Se on totta, että metsästys itsessään on koiralle palkitsevaa ja sitä voidaan hyödyntää monessa kohtaa koulutusta myös palkkana. Mutta uskallan väittää, että pohjat käytökselle pitää rakentaa jossain muussa ympäristössä - ja tämä korostuu mitä kuumempi koira luonteeltaan on kyseessä. Hyvä esimerkki on se,että yleisesti väitetään, ettei nameja voi metsästystilanteessa tai koulutuksessa käyttää, kun ei se koira edes huoli niitä tai pidä niitä minään palkkana. Tämäkin osoittaa ihmisten tietämättömyyttä koirien kouluttamista kohtaan. Itse hlökohtaisesti koulutan koirani aina niin, että myös korkeassa viettitilassa se kykenee syömään, se on yksi pieni palikka niin vireenhallintaan kuin koiran yleiseen hallintaankin.

Haluan tällä kirjoituksella tuoda esille sen muutoksen, mikä on tässä maassa ehkä nyt alkamassa. Ja kertoa sen, että toisellakin tavalla kouluttavia ihmisiä on olemassa. Metsästyspanielin ( tai muiden kouluttamista vaativien lajien) koulutuksen ei enää nykypäivänä pidä olla tuon kohutun videon kaltaista. Ihmettelen aidosti, miten ihminen kykenee moiseen raakamaisuuteen - kenelläkään ei voi olla ainakaan hyvä olo näin toimiessaan tai sitten sellainen ihminen on terapian tarpeessa. Meitä koiraa kunnioittavia kouluttajia alkaa olemaan hiljalleen koko ajan enemmän - tämä myös tiedoksi niille, jotka haluvat jotain muuta näiden koulutustapojen sijaan ja toki myös niille, jotka haluavat muuttaa vanhentuneita käsityksiään. 

Touhuaminen näiden onnellisuuskuplassa elävien spanieleiden kanssa on antoisaa ja itse toivon, että me kaikki ihmiset kykenemme vastaamaan tuohon onnellisuuteen omalta osaltamme ja olemaan koiriemme arvoisia.